Hampaiden valkaisu
On monia syitä, miksi hampaat värjääntyvät ja joskus ne ovat värjääntyneet jo kehittyessään. Hampaan sisäiset värjäytymät voivat johtua mm. tetrasykliinistä, korkeasta veden fluoripitoisuudesta, juurenhoidosta tai tapaturmasta. Myös ulkoiset tekijät kuten kahvi, tee, punaviini, salmiakki ja tupakka aiheuttavat hampaiden tummumista. Ikäkin tummentaa hampaita, koska valoa heijastava kiille ohenee.
Ennen valkaisun aloittamista on syytä tehdä perusteellinen suun ja hampaiston tarkastus, jossa todetaan onko valkaiseminen mahdollista. Karioituneet hampaat ja mahdolliset saumavuodot korjataan. Hammaskivi ja bakteeripeitteet poistetaan huolellisesti. Hampaiden väri tarkistetaan ennen käsittelyä ja sen jälkeen.
Valkaisu voidaan tehdä joko vastaanotolla tai kotona. Valkaisuaineista eniten tutkittu ja käytetty on karbamidiperoksidi. Se toimii samoin kuin vetyperoksidi, joka voimakkaasti hapettavana aineena menee kiilteen läpi dentiiniin eli hammasluuhun aiheuttaen kemiallisessa rakenteessa muutoksen, josta seuraa hampaan vaaleneminen.
Vastaanotolla tehdyn valkaisun jälkeen tai lievästi värjäytyneille hampaille voidaan tehdä kotivalkaisu. Henkilökohtaiset valkaisumuotit valmistetaan jäljennöksen avulla laboratoriossa. Käsittely on tavallisesti uusittava 0,5−2 vuoden kuluttua.
Tutkimusten mukaan valkaisuhoidolla ei ole todettu olevan haittaa hampaiden terveydelle. On huomioitavaa, että valkaisuaine ei tehoa proteettisiin kruunuihin tai paikkamateriaaleihin. Valkaisua ei suositella raskaana oleville tai imettäville äideille.
Siluetissa käytämme turvallista, tehokasta ja nopeaa Zoom!-valkaisumenetelmää, joka näyttää valkaistun lopputuloksen välittömästi. Valkaisun jälkeen Siluetin suuhygienisti opastaa koti- ja jatkohoidosta yksilöllisten tarpeiden mukaan.
Kotivalkaisu
Hampaiden kotivalkaisu sopii lievästi värjäytyneille hampaille tai vastaanotolla tehdyn valkaisutuloksen ylläpitämiseksi. Suuhygienisti ottaa vastaanotolla jäljennöksen hampaista, jonka avulla laboratorio valmistaa henkilökohtaisen valkaisumuotin. Muottia voi pitää joko päivisin tai öisin. Hoitojakson pituus vaihtelee halutusta tuloksesta riippuen keskimäärin 3−10 vrk leukaa kohden. Kotivaalennus sopii erinomaisesti ihmisille, joilla on eri sävyisiä hampaita, sillä vaalennusainetta voi levittää hammaskohtaisesti.
| Lataa esite | ![]() | Tulosta sivu |

