Otsan ja kulmakarvojen muotoilu

Otsan ja kulmakarvojen muotoilu

Eri kasvojenkohotusmenetelmillä korjataan kasvojen koko aluetta, tai jotakin kasvojen osaa kuten leukaa, kaulaa, poskia, kulmakarvojen aluetta tai otsaa potilaan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Tule keskustelemaan kanssamme, niin katsotaan yhdessä, mikä toimenpide sopisi sinulle parhaiten. Iän myötä kasvojen ihonalaisen rasvan määrä vähenee, iho ja kudokset menettävät vähitellen kimmoisuuttaan, minkä seurauksena kasvot veltostuvat ja kasvojen ilme muuttuu väsyneeksi. Kasvot alkavat ikään kuin roikkua. Otsan alueella kulmakarvojen lepoasento siirtyy alemmaksi ja yläluomiin tulee ihon löysyyttä.

Kasvojen yläosan kohotus

Kasvojen yläosan kohotusleikkaus voidaan tehdä silloin, kun kulmakarvat ovat laskeutuneet yläluomien päälle tai otsassa on poimuisuutta. Toimenpide tehdään endoskooppisesti eli tähystämällä. Endoskopian etu on, että toimenpide on potilaalle perinteistä otsan kohotusleikkausta paljon hellävaraisempi eikä iholle jää arpia.

Kenelle suositellaan

Otsan kohotusleikkauksella pyritään palauttamaan kulmakarvojen asento normaaliksi ja otsan muoto sekä nuorekas ilme takaisin. Otsan leikkauksiin ei ole suositusikää, mutta useimmissa tapauksissa otsaa korjataan yläluomien korjauksen yhteydessä. Otsankohotusleikkaus voidaan tehdä jo ensimmäisten ikääntymismuutosten ilmaantuessa tai vasta sitten, kun niitä on jo selvästi havaittavissa.

Hoidon kustannukset

Otsan muotoilun kustannukset riippuvat toimenpiteen laajuudesta. Tarkan kustannusarvion sinulle tehdystä hoitosuunnitelmasta saat vastaanotolla. Vammojen jälkeisessä kudosten muotoilussa käytettynä vakuutukset korvaavat toimenpiteen normaalisti.

Ajanvaraukseen

Lue lisääLue lisää PDFKasvojen kohotus (PDF) TulostaTulosta sivu
SiluettiSpa | www.siluettispa.fi
Siluetti HEALTH | www.siluettihealth.fi
Siluetti Oy
Keskuskatu 6, 8. krs., 00100 Helsinki
Puh. (09) 2525 4242, Fax. (09) 2525 4299
e-mail: info@siluetti.fi, Ota yhteyttä

Copyright © Siluetti Oy