Rintojen suurentaminen oman rasva siirron avulla

Rintojen suurentaminen ilman ompeleita

Pienirintaisuus voi olla naiselle suurempi sosiaalinen, fyysinen ja henkinen ongelma kuin ympäristö kykenee ymmärtämään. Se voi olla synnynnäistä, tai elämän muutosten aiheuttamaa. Yhtä kaikki haittaava pienirintaisuus on helposti korjattavissa rintojen suurennusleikkauksella. Jos rintojen suurennustarve on vähäinen tai kokoero on pieni, on se korjattavissa myös potilaan oman ihonalaisen rasvan siirrolla rintaan. Jos tarvitaan yli yhden kuppikoon verran lisäkokoa, voi rasvansiirron uusia tai käyttää Brava-rinnan suurennusmenetelmää, rintakudoksen venyttämistä rasvansiirron apuna. Operaatio kannattaa uskoa ammattilaisen käsiin, jotta lopputulos olisi mahdollisimman luonnollinen ja turvallinen. Rintojen suurentaminen tehdään ottamalla rasvaimulaitteilla rasvaa esimerkiksi vartalolta tai reisistä. Rasvasolukko puhdistetaan ja siirretään rinnan ihonalaiseen kudokseen pienellä neulamaisella kanyylillä. Aikaisemmilla menetelmillä rasvaa siirrettiin rintarauhaskudokseen. Tällöin rasva saattoi aiheuttaa kalkkeuman josta tuli erotusdiagnostinen ongelma. Mammografiassa vaati kokemusta erottaa se syöpämuutoksesta. Niinpä rintoihin tehtävään rasvansiirtoon suhtauduttiin hyvin kriittisesti. Nykyään rasvasolut siirretään kapeisiin jonoihin rintarauhaskudoksen ulkopuolelle ihonalaiseen rasvaan ja rintalihakseen pienistä neulanpistoreijistä. Näin saadaan rinta suuremmaksi. Terveysriskejä kyseisillä proteeseilla ei ole tutkimuksissa todettu. Mahdolliseen myöhempään imettämiseen leikkauksella ei ole vaikutusta.

Kenelle suositellaan?

Rinnan suurentaminen rasvansiirron avulla on hyvä menetelmä, jos ei haluta käyttää implanttia, menetelmä sopii hyvin myös rinnan syövän jälkeisessä rakentamisessa. Rasvansiirron on todettu parantavan myös sädehoidosta vaurioituneen ihon kuntoa. Siksi menetelmä on osittain korvannut sädehoidetun rinnan kielekekorjaukset.

Toipuminen

Siluetissa rintojen rasvansiirto tehdään moderneilla menetelmillä, jotka eivät rasita asiakasta. Koska toimenpiteessä ei synny ommeltavia haavoja, työhön paluu onnistuu usein jo parin päivän päästä toimenpiteestä.

Hoidon kustannukset

Rintojen suurennuksen kustannukset riippuvat toimenpiteen laajuudesta ja käytetystä anestesiasta. Tarkan kustannusarvion sinulle tehdystä hoitosuunnitelmasta saat vastaanotolla. Vakuutus kattaa osan rintojen suurennusleikkauksen kuluista vain silloin, kun hoitotoimenpide liittyy rintasyövän jälkihoitoon tai rintojen synnynnäisen epämuodostuman tai epäsymmetrian hoitoon.

Ajanvaraukseen

rintojen suurentaminenLue lisää rintojen suurennus rasvansiirrollaRintojen suurentaminen rasvansiirrolla (PDF) TulostaTulosta sivu
SiluettiSpa
Täydellisiin päiviin, parempiin huomisiin
Painonhallintaan Siluetti Weight Management
www.siluettispa.fi
Siluetti Oy
Keskuskatu 6, 8. krs., 00100 Helsinki
Puh. (09) 2525 4242, Fax. (09) 2525 4299
e-mail: info@siluetti.fi, Ota yhteyttä
Siluetin uutiskirje
Tilaa Siluetin uutiskirje

Copyright © Siluetti Oy