Yläluomileikkaus ja alaluomileikkaus

Yläluomileikkaus ja alaluomileikkaus

Nuoruus asuu silmien ympärillä. Usein silmäluomista havaittavat ulkonäköhaitat aiheutuvat ympäröivien kudosten ikääntymisestä, eikä syy ole silmäluomissa. On tärkeää selvittää syy ja hoitaa juuri sitä.

Silmäluomileikkaukset

Silmäluomileikkaus eli blefaroplastia on toimenpide, jolla korjataan silmäluomien muotoa poistamalla ylimääräistä ihoa, lihasta ja rasvakudosta ja kiinnittämällä kudoksia parempaan asentoon. Toimenpide tehdään joko yläluomiin, alaluomiin tai molempiin. Silmäluomileikkaus voidaan yhdistää myös osaksi kasvojen kohotusleikkausta tai keskikasvojen kiinnitystä. Suhtautuminen silmäluomileikkauksiin on muuttunut. Monet aiemmat leikkausmenetelmät, joissa postetaan silmäkuopan esiin työntyvää rasvaa ja tuhotaan silmäluomen herkkiä kudoksia ovat jääneet pois käytöstä.

Kenelle suositellaan?

Ylä- ja alaluomileikkauksia tehdään tavallisimmin keski-ikäisille silmäluomien aiheuttaman ulkonäköhaitan korjaamiseksi. Jos raskaat yläluomet tai tummat silmänaluset ovat synnynnäisiä, niiden leikkausta voi harkita jo nuorena.

Sairauslomaa tarpeen mukaan

Silmäluomileikkauksen jälkeen sairausloman pituus määräytyy työn laadun mukaan. Mustelmat haihtuvat ja turvotus laskee yleensä riittävästi noin 10 päivän sairausloman aikana. Toipuminen ei haittaa normaaleja kotiaskareita eikä ulkoilua.

Hoidon kustannukset

Hoidon kustannukset riippuvat toimenpiteen laajuudesta. Tarkan kustannusarvion sinulle tehdystä hoitosuunnitelmasta saat vastaanotolla. Vammojen jälkeisessä kudosten muotoilussa käytettynä vakuutukset korvaavat toimenpiteen normaalisti.

Joissakin tapauksissa Kela korvaa. Mikäli yläluomen iho riippuu niin alhaalla, että se on näkökentän esteenä, tila katsotaan sairaudeksi ja leikkaushoito kuuluu sairausvakuutuksen korvauksen piiriin.

Ajanvaraukseen

Lue lisää Lue alaluomien leikkauksesta Lue lisää Lue yläluomien leikkauksesta PDFLataa esite TulostaTulosta sivu
SiluettiSpa | www.siluettispa.fi
Siluetti HEALTH | www.siluettihealth.fi
Siluetti Oy
Keskuskatu 6, 8. krs., 00100 Helsinki
Puh. (09) 2525 4242, Fax. (09) 2525 4299
e-mail: info@siluetti.fi, Ota yhteyttä

Copyright © Siluetti Oy