Verkkoajanvaraus  010 3246 400      info(at)siluetti.fi

Arpikorjaus, Kasvoarpi, Keloidi, Aknearvet, Palovammat

Kasvojen arpien korjaus

Elämän eri kolhujen synnyttämät arvet ovat monesti harmittava ulkonäköhaitta. Arpikudoksen syntyminen on kuitenkin luonnon oma korjausmenetelmä, jolla vaurioitunut kudos korvautuu uudella ja terveellä kudoksella. Pieni pintanaarmu korjaantuu näkymättömäksi, mutta syvät haavat tai palovammat jättävät iholle aina näkyvän ja pysyvän arven. Arpikudos ei ole yhtä joustavaa eikä vahvaa kuin alkuperäinen iho, eikä värikään ole sama. Arpi on näkyvä välittömästi vaurion jälkeen ja saavuttaa lopullisen kypsymisasteen vasta 1–1,5 vuoden kuluttua. Arpia voidaan korjata arpikorjausleikkauksella, hiomalla mekaanisesti, kuorimalla kemiallisesti tai laserilla sekä ruiskuttamalla omaa kudosta tai vierasainetta. Arpea voidaan hoitaa myös voiteilla ja sidoksilla tai muuttaa sen väriä mikropigmentatiolla.

Arvet kasvoissa paranevat hyvin

Kasvojen iho on erilaista verenkiertonsa ja kimmoisuutensa osalta vartalon ja raajojen ihoon verrattuna. Siksi kasvoissa arpi paranee ohueksi, jos sen suunta on paranemiselle suotuisa. Kasvojen arpien paranemiseen vaikuttavat myös niiden alla olevat ilmelihakset. Ilmelihaksen suuntainen arpi usein kutistuessaan tulee näkyväksi.

Korvan ympärillä ja kaulan iholla arpi voi kasvaa liian paksuksi ja nousta koholle. Näillä alueilla keloidin, eli arven liikakasvun muodostus on tavallista. Silmäluomissa arvet paranevat näkymättömiksi, jos arven suunta on oikea. Nenän iholla arpi usein häiriintyy talin erityksen takia.

Kenelle hoitoa

Arpien hoitoa voidaan tehdä kaikenikäisille. Tilanne kannattaa arvioida heti kun häiritsevä arpi on syntynyt. Hoito aloitetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Alkuvaiheessa hoidon tarkoituksena on arven rauhoittaminen ja sen kypsymisen nopeuttaminen. Leikkaushoito aloitetaan usein vasta kun arpi on kypsynyt. Silmäluomien ja huulien liikettä haittaavat arvet hoidetaan leikkauksella mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Hoidon kustannukset

Arpikorjauksen kustannukset riippuvat toimenpiteen laajuudesta. Vastaanotolla tehdään hoitosuunnitelma ja annetaan tarkka kustannusarvio. Vammasta tai leikkauksesta syntyneiden arpien hoitokustannuksiin vakuutus ja sairausvakuutus yleensä osallistuvat.


Tulosta sivu