Arpineulaushoito häivyttää häiritsevät arvet iholta

Arpineulaushoito häivyttää häiritsevät arvet iholta

Salla

Kosmetologi, lähihoitaja

Haavojen ja leikkausten aiheuttamilta arvilta ei kukaan täysin välty. Raskausarvet tai sektioarpi vatsalla voivat olla muisto vauvan syntymästä, mutta jos arpi kiristää tai on esteettisesti häiritsevä, ei siitä tarvitse kärsiä. Arpineulaushoito sopii sekä suhteellisen tuoreiden että vanhojen arpien häivyttämiseen. Hoitojakso kestää kuukausia ja lopullisen tuloksen saavuttamiseen tarvitaan hieman malttia, mutta tuloksia voi nähdä jo yhden hoidon jälkeen.

Mitä arpineulaushoito on?

Siluetissa arven hoito aloitetaan käsittelemällä ihon pinta glykolihapolla, mikä tekee kudoksen vastaanottavaiseksi arpineulaushoidolle. Tämän jälkeen arven pohjaan viedään neulauskynällä hyaluronihappoa. Tällä yhdistelmähoidolla saadaan aikaan arven pehmeneminen. Ajan mittaan toimenpide saa aikaan arven pohjan irtoamisen, ja arpi nousee ihon kanssa samalle tasolle. Arven pohjan hoitamiseen käytetään yhtä neulaa. Ihon pintaa hoidettaessa käytössä on useampi neula. Neulaus tuntuu jonkin verran pistelynä ja nipistelynä.

Arven neulaaminen tehdään sarjahoitona

Hoitojakso kestää kuukausia tai jopa vuoden. Arpineulaushoitojen väli on 6-8 viikkoa, jotta hoidettu alue ehtii parantua käsittelyjen välissä. Hoitokertoja on useimmiten ainakin kahdesta neljään. Käsittelyn jälkeen hoidettu alue on punoittava ja verestävä. Iho saattaa myös erittää hieman kudosnestettä tai verta parin päivän ajan. Hoidettua aluetta onkin tärkeää rasvata ahkerasti. Hoidon jälkeen noudatetaan normaaleja haavanhoito-ohjeita: saunomista, auringonottoa ja uimista tulee välttää niin kauan kuin haava verestää. Myös tulehdusriski on huomioitava.
Arpineulausta ei ensisijaisesti suositella kasvojen selvästi näkyvien alueiden hoitoon pitkän paranemisprosessin vuoksi. Näiden alueiden arpien hoitoon sopii paremmin laserointi. Arpineulaus ei myöskään sovellu keloidiarpien eli arven liikakasvun hoitoon. Muunlaisia, kuten sektio-, abdominoplastia-, reduktioplastia- ja muita leikkausarpia sekä raskausarpia voidaan hoitaa arpineulaamalla.

Arpi häivyttyy ja sulautuu ympäröivään ihoon

Hoidettavan arven koosta ja syvyydestä riippuen saattaa jo yksi hoitokerta vaikuttaa tuntuvasti. Esimerkiksi sektioarven kiristys voi helpottaa. Hoidettava arpi ei häviä kokonaan vaan se madaltuu ja sulautuu ympäröivään ihoon. Jos arven väri on yhä neulauksen jälkeen häiritsevästi muusta ihosta erottuva, voidaan sävyä tasoittaa pigmentoimalla. Tällöin arven pintaan viedään väriä neulauslaitteella. Pigmentaatio kestää ihossa vuosia, mutta ei ole ikuinen, kuten tatuointi.

Onko teillä häiritsevä arpi? Haluatteko asiantuntijan arvion millainen hoitoprosessi soveltuu teille parhaiten?