Säihkysilmät esiin - Eroon roikkuvista silmäluomista

Nuoruus asuu silmien ympärillä. Tämän totuuden olen allekirjoittanut jo muutaman vuoden ajan. Olen sinut ikäni kanssa, mutta kun poseeraamatta otetuissa valokuvissa katsoi kameraan vihaisen ja väsyneen näköinen nainen, eikä peilikuvakaan tuntunut ”heräävän” koko päivänä, alkoi tilanne ärsyttää. Tummaa luomiväriä sai levittää reilusti, jos halusin silmieni yleensä näkyvän. Vakavailmeisessä passikuvassa ei auttanut enää sekään. Aloin vakavasti harkita yläluomileikkausta.

Muutamat tuttuni olivat leikkauksessa jo olleet ja tulokseen tyytyväisiä. Jotkut pääsivät samalla eroon aiemmin piinanneista päänsäryistä ja joku kertoi jopa näkökenttänsä laajentuneen.

Omat motiivini leikkaukseen olivat puhtaasti esteettiset. Halusin olla virkeämmän näköinen, saada piilolinssit päähän helposti ja meikata huolettomasti. Päätin, että leikkaus olisi 45-vuotislahja itselleni. Ensin piti varmistaa, onko ajankohta jo otollinen. Päätin varata ajan asiantuntijalta, Sairaala Siluetin plastiikkakirurgi Timo Pakkaselta.



Siluetin 45-vuotias potilas ennen yläluomileikkausta ja 6 kk leikkauksen jälkeen.

Leikkauksen suunnittelu vastaanotolla

Tein uuden vuoden lupauksen ja päätin tarttua asiaan heti alkuvuodesta. Sain jo tammikuussa ajan Sairaala Siluetin plastiikkakirurgi Timo Pakkasen vastaanotolle. Vastaanotto alkoi kuvauksella SiluettiSpan kuvausstudiossa.

Vastaanottohuoneessa katsoimme tuoreita kuviani yhdessä Timo Pakkasen kanssa. Kuvat puhuivat karua kieltään. Vaikka en olekaan enää nuori, pidin itseäni hiukan viehättävämpänä. Esteettistä leikkausta suunniteltaessa lähtökohtana on aina asiakkaan toiveet ja tarpeet, joihin asiantuntija pyrkii löytämään parhaan mahdollisen ratkaisun. Joskus plastiikkakirurgi saattaa ehdottaa leikkauksesta luopumista tai sen lykkäämistä myöhempään ajankohtaan. Minun tapauksessani oli selvää, että hyötyisin jo nyt leikkaushoidosta, joka avartaisi katsettani ja keventäisi ikääntymisen myötä raskaaksi käyneitä yläluomia. Ikääntymistä ei voi pysäyttää, joten leikkaushoidon pysyvyyden suhteen pitää olla realisti. Myös potilaan oma anatomia luonnollisesti vaikuttaa siihen, mitä leikkaustulokselta voi odottaa. Yläluomileikkauksen jälkeen otsalihasta ei enää tarvitse pitää jännittyneenä avustamassa silmän avaamista. Siksi otsa vähitellen rentoutuu ja kulmakarvan taso hieman laskeutuu noin 6 kk aikana leikkauksesta.

– Siinä vaiheessa voidaan harkita olisiko tarvetta myös kulmakarvan kohottamiseen leikkauksella, Timo Pakkanen kertoi.

Minulle riittäisi nyt ylimääräisen ihon poistaminen kummastakin silmäluomesta. Koska ihminen ei ole symmetrinen, vaatii toinen puoli hiukan enemmän, mutta tarkempi mittaus tehdään vasta leikkauspäivänä.

Minulla ei ollut paljon kysyttävää, koska olin tehnyt kotiläksyni ja tutustunut aiheeseen jo aiemmin. Siirryin Timo Pakkasen huoneesta keskustelemaan viereiseen huoneeseen käytännönasioista vastaanotolla mukana olleen Sairaala Siluetin sairaanhoitajan kanssa. Katsoimme kalenteriini sopivan leikkausajan maaliskuulle ja keskustelimme leikkaukseen valmistautumisesta, mitä leikkauspäivänä tapahtuisi ja mitä odottaa toipumiselta. Sovimme myös tarvittavien verikokeiden ottamisesta.

Sain materiaalia kotiin luettavaksi ja ostin valmiiksi Arnica-pillereitä, joilla on mustelmia ennaltaehkäisevä vaikutus. Lähdin vastaanotolta tyytyväisenä päätökseeni ja kertomaan lähipiirilleni tulevasta.

Leikkaus melkein silmänräpäyksessä

Paikallispuudutuksessa tehtävä yläluomileikkaus on ns. pienkirurginen toimenpide. Leikkaus todellakin kestää vain tunnista pariin ja toipuminen on nopeampaa kuin monissa muissa esteettisissä leikkauksissa. Siitä huolimatta yläluomileikkaukseenkin pitää suhtautua sen vaatimalla vakavuudella. Tämän takia Sairaala Siluetissa ei tehdä leikkauksia ”liukuhihnalla” ja potilaalle annetaan aikaa harkitsemiseen ja asiaan valmistautumiseen ennen varsinaista leikkauspäivää. Lääkärin velvollisuus on kertoa myös leikkaukseen liittyvistä mahdollisista riskeistä.

Viikkoa ennen sovittua leikkauspäivää Siluetin sairaanhoitaja soitti ja kertasi leikkauspäivän kulusta. Alkoi vähän jännittää, mutta minulla oli vahva tunne, että minusta pidetään hyvää huolta ja kaikki sujuu parhain päin. Päivää ennen leikkausta menin turvotusta ennaltaehkäisevään, nestekiertoa vauhdittavaan lymfahoitoon SiluettiSpan kosmetologille. Hoito tuntui vain kevyeltä sivelyltä, mutta tehon huomasin jo samana päivänä aineenvaihdunnan lisääntymisenä. Ripsien kestovärjäyksellä valmistelin itseni meikkauskieltoon, joka kestäisi ompeleiden poistoon asti. Varasin muutaman lymfan myös leikkauksen jälkeisille viikoille. Noudatin kiltisti saamiani ohjeita: söin Arnica-pillereitä, vältin särkylääkkeitä ja saavuin leikkausaamuna paikalle syömättä ja juomatta, rentoihin vaatteisiin pukeutuneena. Olin valmiiksi värvännyt luottoystävän hakemaan minut kotiin leikkauksen jälkeen.

Saavuin aamulla klo 8.00 Sairaala Siluettiin Helsingin Keskuskadulle. Siluetin heräämöhoitaja ohjasi minut heräämöön odottamaan. Sain pitää omat vaatteet päällä ja vaihdoin vain kengät tohveleihin. Annoin hänelle valmiiksi täyttämäni esitietolomakkeen, johon paikalle saapunut leikkaava lääkäri, plastiikkakirurgi Timo Pakkanen tutustui.

Tiesin saavani riittävän puudutuksen, mutta koska olin kuitenkin hiukan jännittynyt, sain myös rauhoittavaa esilääkitystä. Kun leikkaussalissa oli valmista, hoitaja vei minut saliin ja kävin makuuasentoon. Sain silmiini tipat ja Timo Pakkanen piirsi tussilla leikattavat alueet. Tunnelma oli rauhallinen ja oloni unelias, vaikkei minua nukutettukaan. Kun pienet nahkasuikaleet oli leikattu luomiltani, Timo Pakkanen ompeli leikkaussalihoitajan avustamana leikkaushaavat kiinni. Silmäni pysyivät kiinni koko ajan. Vointiani kyseltiin ja taisin vastata oloni olevan jopa miellyttävä. Kaikki tapahtui noin tunnissa.

Kävelin omin jaloin heräämöön lepäämään. Sain olla rauhassa, mutta luonani käytiin säännöllisesti. Jonkin ajan kuluttua sain aamiaista ja aamupaaston jälkeen se maistuikin. Otin itsestäni kuvan, jossa näytin lähes normaalilta. Ompeleet näyttivät kuvassa kuin ylipitkiltä rajauksilta ja hymy oli leveä.

Koska vointini oli hyvä, pääsin muutaman tarkkailutunnin jälkeen lähtemään kotiin. Sain mukaani jälkihoito-ohjeet ja särkylääkereseptin.

Nopean toipumisen monta vaihetta

Olin kiitollinen, että ystäväni oli kertonut omasta toipumisestaan tarkasti ja antanut hyviä vinkkejä. Esteettisistä leikkauksista ei saa työnantajalta sairauslomaa, vaikka potilas tarvitseekin toipumisaikaa. Olin itse säästänyt muutaman lomapäivän tätä varten.

Perhe tiesi leikkauksestani ja olin järjestänyt itselleni toipumisrauhaa myös kotona. Lapseni eivät pelästyneet ulkonäköäni, sillä olin kertonut heille, että voin näyttää hiukan erilaiselta muutaman päivän. Kerroin leikkauksesta heille sen verran kuin arvioin sopivaksi ikätasoon nähden. Vanhimmalle lapselle sanoi, että tämä on minun yksityisasiani, josta kerron muille, jos haluan.

Muutin ensimmäisiksi öiksi nukkumaan olohuoneen kulmasohvaan ja tuin itseni puoli-istuvaan asentoon tyynyillä. Särkylääkkeitä söin hiukan ennakoiden, kuten sairaanhoitaja oli minulle suositellut. Näytin ensimmäiset päivät mielestäni oikein hyvältä ja lähetin kuvia itsestäni uteliaille ystävilleni. Osallistuin jopa päiväkodin talviriehaan isot aurinkolasit päässäni.

Toisena yönä kotiutumisen jälkeen nukuin levottomasti ja näin painajaisia. Ilmeisesti alitajuntani työsti tapahtumaa. Hereillä oli kuitenkin hyvä olo ja mieli, enkä katunut leikkausta hetkeäkään. Parin kolmen päivän päästä leikkauksesta näytin pahimmalta, kun turvotus ikään kuin valahti poskipäilleni. Muutamat mustelmat eivät liioin houkutelleet sosiaalisiin tilanteisiin. Kerroin kaikille tutuille avoimesti leikkauksesta, mutta maitokaupan kassalle ei tehnyt mieli selitellä omaa ulkonäköä.

Kaksi päivää ennen tikkien poistoa soitin Sairaala Siluetin päivystävälle sairaanhoitajalle. Olin huolissani toisen luomen toipumisesta ja kutittavasta tunteesta ompeleiden ympärillä. Hoitaja rauhoitteli minua ja kertoi, että toiset ovat herkkiä ompeleille ja voisin tulla näyttämään luomiani Siluettiin heti seuraavana aamuna.

Siluetin poliklinikkahoitaja tutki tilanteen ja totesi kaiken olevan kunnossa. Myös paikalla ollut Timo Pakkanen pistäytyi tervehtimässä ja oli samaa mieltä hoitajan kanssa.

Seuraavana päivänä, tasan viikon kuluttua leikkauksesta, tulin sovitusti tikkien poistoon. Poisto sujui hyvin ja sain luvan meikata ja laittaa piilolinssit seuraavana lauantaina siskoni syntymäpäiväjuhliin. Tuttu kosmetologi suositteli minulle hyvän peitevärin arville. Ostin juhlan ja säihkysilmien kunniaksi myös uuden ripsivärin. Huomasin ilokseni, että en enää kaivannut samalla tavalla vahvaa silmämeikkiä. Kuukausia aiemmin SiluettiSpassa tehdyt kestopigmentoinnitkin pääsivät nyt oikeuksiinsa, kun silmän liikkuvaluomi tuli paremmin esiin.

Siskoni tiesi leikkauksestani. Juhlissa kukaan ei kysellyt silmäluomistani. Sen sijaan sain ventovierailta ihmisiltä mairittelevia kommentteja ulkonäöstäni. Tuntui hyvältä.

Todellakin kannatti!

Kävin Timo Pakkasen vastaanotolla jälkitarkastuksessa, kun leikkauksesta oli kulunut puoli vuotta. Vastaanotto alkoi jälleen kuvauksella ja kun yhdessä katsoimme kuvia, oli ilmiselvää, että leikkaustulos oli erinomainen. Timo Pakkanen katsoi vielä luomieni arpia ja totesi niiden parantuneen hyvin. Vastaanotolla mukana ollut sairaanhoitaja sanoi, että näytti kuin suunikin olisi hoidettu samalla. Tyytyväisestä potilaasta on vaikea ottaa vakavia kuvia. Olen ollut leikkauksestani hyvin avoin ystäväpiirilleni ja saanut pelkästään positiivista palautetta. Kukaan ei ole itse huomannut, että jotain on tehty. Sitä pidän vain positiivisena merkkinä, eli ulkonäköni persoonallisuus ei ole muuttunut. Vanhaa väsynyttä ilmettä on ollut hauska näyttää vertailun vuoksi passikuvasta. Silloin eron huomaa jokainen. Uusi profiilikuva Facebookissa sai paljon tykkäämisiä. Tärkeintä kuitenkin on, että itse tykkään.

Leikkausta suunnittelevalle suosittelen:

  • Valitse kokenut plastiikkakirurgi. On tärkeää tavata leikkaava lääkäri etukäteen ja saada aikaa myös harkita leikkausta.
  • Tarkista, onko sairaalassa 24 h päivystys leikkauksen jälkeen, jos kaipaat neuvoja toipilaana.
  • Noudata tarkasti saamiasi ohjeita ennen ja jälkeen leikkauksen.
  • Varaa riittävästi aikaa toipumiseen työstä ja kotiaskareista.
  • Päätät itse kenelle kerrot, mutta älä turhaan salaile. Moni harkitsee samaa.

Asiakkaiden kokemuksia Siluetista


Rintaleikkaukset
Kasvojen muotoilu
Vartalon muokkaus