Siluetin plastiikkakirurgit mukana Kauneuden hinta -ohjelmassa

Esteettinen kirurgia herättää usein vahvoja tunteita ja mielipiteitä. Uudessa Kauneuden hinta -ohjelmasarjassa katsojat pääsevät kurkistamaan Siluetin plastiikkakirurgien työtä, ja näkemään esimerkkejä siitä, millaisia ulkonäkömuutoksia voi ja kannattaa hoitaa.

TV-tuotannossa mukana olevien potilaiden leikkauskriteerit ovat samat kuin kenen tahansa potilaan kohdalla. Ohjelmaan valittavien leikkauspotilaiden tulee olla fyysisesti riittävän terveitä sekä psyykkisesti tasapainoisia. TV-ohjelmassa lopullinen ratkaisu leikkauksen tarjoamisesta voitiin kuitenkin tehdä vasta vastaanottotilanteessa potilaan odottaessa toisessa huoneessa.

– On tärkeää, että potilaan odotukset mahdollisesta leikkaustuloksesta ovat realistisia. Saavutettavissa olevan tuloksen tulee lisäksi olla potilaan kannalta merkityksellinen, Timo Pakkanen kertoo potilasvalintojen taustoja.

Realistinen kuva toimialasta

Siluetin plastiikkakirurgien mukaan Kauneuden hinta -ohjelmaan valitut potilaat ovat hyvin tyypillisiä yksityisklinikalle hakeutuvia potilaita, eikä potilaan kohtaaminen ohjelmassa juuri eroa normaalitilanteesta. Kuvausaika ei kuitenkaan salli koko prosessin läpikäyntiä ja erityisesti ennen toimenpidettä tehtävä potilaan huolellinen ja perusteellinen informointi jää ohjelmassa vähäisemmälle huomiolle kuin Sairaala Siluetin tavanomaisessa toiminnassa.

Todellisuudessa TV-potilaille annettiin vastaanoton kuvausten jälkeen yksityiskohtainen informaatio toimenpiteestä, riskeistä ja vaihtoehdoista ennen kuin he tekivät päätöksensä leikkaukseen menemisestä. Onkin tärkeää, että ulkonäkökirurginen toimenpide on aina tarkkaan mietitty ja riskit tuntien potilaan oma tietoinen päätös. Ohjelmaan mahtui mukaan myös tapauksia, joissa potilas päätettiin erilaisista syistä johtuen jättää leikkaamatta. Syyt käytiin vielä läpi potilaan kanssa, jotta tämä ymmärsi perustelut.

Ohjelman potilaiden toimenpiteet ja toipuminen menivät odotetusti. Timo Pakkasen mukaan muutaman potilaan kohdalla leikkaushaavojen paraneminen oli toivottua hitaampaa, mutta mitään merkittäviä ongelmia ei ilmaantunut.

– Oli mielenkiintoista osallistua kuvauksiin ja seurata kuinka suuri joukko ihmisiä ja paljon eri työvaiheita tarvitaan lopullisen ohjelman valmistumiseen, toteaa Katja Puumanen.

Entä jos katsoja miettii omia mahdollisuuksiaan mennä ulkonäköä korjaavaan toimenpiteeseen?

– Kannattaa rohkeasti käydä vastaanotolla, jolloin voidaan yhdessä käydä läpi yksilölliset, juuri omaan tilanteeseen liittyvät vaihtoehdot ja mahdollisuudet, Timo Pakkanen sanoo.

Kauneuden hinta-ohjelma alkaa maanantaina 9.10. klo 21:00 Ava-kanavalla.

Harkitsetko rintaimplantteja - valitse luotettava plastiikkakirurgi

Harkitsetko rintaimplantteja - valitse luotettava plastiikkakirurgi

Rintaimplantit ovat nykyisin hyvin suosittu tapa muokata omaa ulkonäköä. Leikkausta kannattaa harkita rauhassa ja valita yksityisklinikka tarkkaan. Siluetin plastiikkakirurgi Katja Puumanen vastaa usein esitettyihin kysymyksiin rintaimplanttileikkauksista...

Lue lisää »

Siluetti - Rasvaimu ja rasvansiirto

Rasvaimu ja rasvansiirto tuovat avun moneen vaivaan

Paras tulos rasvaimulla saadaan potilaan painonpudotuksen jälkeen, kun vatsaontelon sisäisen rasvan määrä on saatu pienemmäksi. Rasvaimulla voidaan korjata vartalon ongelmakohtia, joihin dieetti ei pure tai jotka aiheuttavat epätasapainoa vartalossa...

Lue lisää »

Siluetti - Nenäleikkaukset ammattitaidolla

Nenäleikkaukset ammattitaidolla

Sairaala Siluetin nenäleikkausten perinteet ulottuvat 1970-luvulle. Siluetti on ollut uranuurtajana Suomalaisten nenäleikkausten koulutuksessa järjestämällä yli 10 nenäleikkauksiin liittyvää kansainvälistä koulutustilaisuutta...

Lue lisää »

Siluetti - Kauneuden hinta-ohjelma

Siluetin plastiikkakirurgit mukana Kauneuden hinta -ohjelmassa

Uudessa Kauneuden hinta -ohjelmasarjassa katsojat pääsevät kurkistamaan plastiikkakirurgien työtä, ja näkemään esimerkkejä siitä, millaisia ulkonäkömuutoksia voi ja kannattaa hoitaa...

Lue lisää »

Siluetti - Kasvojen kohotus ultraäänellä

Voiko ultraääni kohottaa kasvoja?

Kauneuskirurgia on saanut rinnalleen uusia esteettisiä toimenpiteitä, jotka voivat joissain tapauksissa olla jopa vaihtoehtoja leikkaushoidolle. Toimenpiteen valinnassa kannattaa kääntyä kokeneen asiantuntijan puoleen...

Lue lisää »

Siluetti - Silikoni-implanttien valinta

Silikoni-implantin koko valitaan tarkkaan

Oikein valittu implantti antaa luonnollisen lopputuloksen ja palauttaa potilaan kehokuvan vastaamaan enemmän hänen omaa toivekuvaansa...

Lue lisää »

Siluetti - Kestopigmentointi

Kestopigmentoinnilla luonnollinen lopputulos

Nykyiset pigmentointitekniikat antavat luonnollisen kauniin lopputuloksen...

Lue lisää »

Siluetti - Visia ihoanalyysi

VISIA Ihoanalyysi näyttää ihon todellisen kunnon

VISIA Ihoanalyysin kuvantamismenetelmän ja analyysin avulla saadaan kliiniset mittaustulokset pinnallisen ihon ja ihonalaisen kudoksen kunnosta. Sen avulla voidaan selvittää paras mahdollinen hoito juuri sinun ihollesi...

Lue lisää »

Siluetti - lymfahieronta

Lymfahieronta aktivoi kehon nestekiertoa

Hieronta on turvotusta lievittävää, kehoa ja mieltä rentouttava hoito. Lymfassa hoitoliikkeet ovat hyvin kevyitä ja miellyttäviä, mutta tuloksellisia. Kysymyksiin vastaa lymfahieronnan asiantuntija, Siluetin koulutettu hieroja Selina..

Lue lisää »

Siluetti - Selluliitihoito

Parhaat keinot selluliitin selättämiseen

Pelkillä kotikonsteilla harva onnistuu nujertamaan ”appelsiini-ihon”, jota kertyy erityisesti naisilla alaraajoihin ja pakaroihin. SiluettiSpalla on monia keinoja hoitaa selluliittia. Hoidon voi valita ongelman asteen, omien mieltymysten ja kukkaron mukaan!

Lue lisää »