Kemialliset kuorinnat

Kemialliset kuorinnat tehdään yleensä sarjahoitona, vaikka tuloksia on havaittavissa jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen. Kuorintahoidon suunnittelu tehdään yksilöllisesti, joten keskustele sarjahoidon hyödyistä Siluetin asiantuntijan kanssa ennen päätöksen tekemistä.

Kaikkien kemiallisten kuorintojen jälkeen on erityisen tärkeää suojata iho auringolta ja noudattaa asiantuntijan antamia jälkihoito-ohjeita.


Sarjahoito
Päätös sarjahoidosta tulee tehdä ennen hoitojakson aloittamista. Yksittäisiä hoitokertoja ei voi jälkeenpäin muuttaa sarjahoidoksi. Hoitosarja on käytettävä 12 kuukauden kuluessa sarjan ostopäivästä.

Kesken jäänyt sarjahoito voidaan sarjahoidon voimassaoloaikana muuttaa kertahoidoiksi. Tällöin asiakkaalta veloitetaan kertahoitojen kustannus sekä käsittelypalkkio 20 €. Jäljelle jääneestä summasta tehdään lahjakortti, jonka voi käyttää mihin tahansa muuhun Siluetin hoitoon tai tuotteeseen 6 kk kuluessa. Lahjakortti on henkilökohtainen, eikä sitä vaihdeta rahaksi.

Ihoa uudistava kemiallinen kuorinta (Medicalia)

45 min160

Medicalia uudisti kemiallisten kuorintojen hoitolinjan. Ihotautilääkäreiden ja hoitoloiden käyttämän sarjan orgaanisten happojen pH-arvo on nyt 2.0, eli vahvempi kuin aiemmin.

Orgaanisilla hapoilla on lisäksi ihon hyvinvointia lisääviä ominaisuuksia. Ne mm. parantavat ihon kosteudensitomiskykyä sekä estävät bakteerien kasvua ihossa. Sopii kaikille ihotyypeille. Erinomainen hoito akneiholle, kuivalle, pigmentoituneelle ja herkälle iholle. Hoitotuloksena heleä ja hyvinvoiva iho. Kemiallinen kuorinta aloitetaan aina konsultaatiolla.

Hoitoja suositellaan tehtäväksi sarjahoitona miedoimmasta kuorinnasta vahvimpaan sekä ihoa valmistavaksi hoidoksi ennen TCA-kuorintaa. Hoidon tekee lääkärin kouluttama Siluetin kosmetologi.



Medicalia Zinc & Peptides Peel – Ihoa hoitava ja tasapainottava kemiallinen kuorinta

45 min160

Mediacalian kuorinnoista kevyin vaihtoehto, joka sopii kaikille ihotyypeille. Hoitaa ja tasapainottaa rasvaista ja akneihoa. Kontrolloi ihon bakteerimuodostusta, vähentää ihon liiallista paksuuntumista (hyperkeratoosi). Mieto 30 % maitohappokuorinta ehkäisee pigmenttimuutoksia ja glykolihappo silottaa ihon pintaa. Sinkki kosteuttaa ja vahvistaa ihoa. Kuorinnan pH-arvo on 2.

3 hoitokertaa 435 €



Phytic Acid & Actozyme Peel – Ihoa kirkastava kemiallinen kuorinta

45 min160

Kuorinta vaalentaa ihon hyperpigmentaatiota, supistaa laajentuneita ihohuokosia sekä tasapainottaa rasvoittuvaa ja sekaihoa. Sisältää ihoa vaalentavaa maitohappoa 30 %, puhdistavaa fytiinhappoa 10 % ja silottavaa salisyylihappoa 10 %. Acto-Zyme-entsyymi kuorii ihon pintaa hellästi, mutta tehokkaasti. Hoitotuloksena pinnaltaan tasaisempi ja raikkaampi iho. Kuorinnan pH-arvo on 2.

3 hoitokertaa 435 €



Collagen & Vitamin C Peel – Ihoa uudistava ja kiinteyttävä kemiallinen kuorinta

45 min160

Antioksidanttinen anti-age-hoito 30-40-vuotiaan ihonhoitoon. Kemiallinen kuorinta kirkastaa ja kiinteyttää ihoa sekä auttaa ylläpitämään ihon kosteustasapainoa. 32 % maitohapon, 10 % glykolihapon ja 6 % fytiinihapon yhdistelmä toimii erinomaisesti kuivan ihon, ihon ikämuutosten ja värimuutosten hoitoon. C-vitamiini vaalentaa ja kirkastaa ihoa. Kuorinnan pH-arvo on 2.0.

3 hoitokertaa 435 €



Retinol & Hexylresorcinol Peel – Ihoa kirkastava ja tasoittava kemiallinen anti-age-kuorinta

45 min160

Mediacalian kuorinnoista voimakkain vaihtoehto ikämuutosten hoitoon. Runsaasti retinolia sisältävä kemiallinen hoitokokonaisuus on suunniteltu anti-age-hoidoksi erityisesti syviin juonteisiin, ryppyihin ja valovaurioihin. Kuorinta kiinteyttää ja uudistaa ihoa tehokkaasti. Sarjahoito aloitetaan aika kevyemmällä Medicalia-kuorinnalla Siluetin asiantuntijan suosituksen mukaan. Kuorinnan pH-arvo on 2.0.

3 hoitokertaa 435 €



Micro-Retinol Skin Peel - ihoa kirkastava ja tasoittava kuorinta

60 min185

Runsaasti retinolia sisältävä kemiallinen hoitokokonaisuus, joka kirkastaa ja tasoittaa ihon väriä, silottaa ja madaltaa ryppyjä ja juonteita sekä parantaa ihon kosteudensitomiskykyä. Kuorinta levitetään puhdistetulle iholle ja hoito tuntuu välittömästi pistelynä ja kihelmöintinä. Reaktiot ovat yksilöllisiä, mutta hoitotulokset havaittavia kaikilla ihotyypeillä. Hoitoseerumin ja -naamion aikana saat nauttia lempeästä kasvojen, niskan, decoltee-alueen ja pään hieronnasta. Jo yksi hoitokerta tekee ihosta heleämmän. Parhaat tulokset syntyvät sarjahoidolla ja näkyvät kirkkautena ja sileytenä. Hoitosarjan väli arvioidaan yksilöllisesti ensimmäisen hoitotuloksen perusteella. Hoidon tekee lääkärin kouluttama Siluetin kosmetologi.

3 hoitokertaa 447 €
5 hoitokertaa 745 €