Piristystä ilmeeseen silmänympärysalueen kirurgian avulla

Piristystä ilmeeseen silmänympärysalueen kirurgian avulla

Ikääntyminen tuo väistämättä muutoksia kasvojen rakenteisiin ja ilmeeseen. Kasvojen yläosan alue, erityisesti otsa ja silmänympärys, on yksi ensimmäisistä paikoista, jossa ikääntymisen merkit alkavat näkyä. Iho ohenee, silmäkuopan luinen reuna korostuu ja kulmakarvat laskeutuvat, mikä johtaa yläluomien ihoylimäärään ja otsan uurteisiin. Lisäksi jatkuva mimiikka ja silmänympärysalueen liikkeet rasittavat ohutta ihoa, ja auringonvalo kiihdyttää ikämuutosten näkymistä entisestään.

Luonnollinen ja pirteä ilme otsankohotuksella ja kulmakarvojen kohotuksella

Otsankohotus ja kulmakarvojen kohotus voivat palauttaa kasvoille pirteän ja levänneen ilmeen. Oikein tehtynä toimenpide antaa luonnollisen vaikutelman ilman keinotekoista ulkonäköä. Näitä toimenpiteitä harkitaan erityisesti silloin, kun pelkkä yläluomileikkaus ei riitä – esimerkiksi silloin, kun kulmakarvat ovat hyvin matalalla.

Kulmakarvojen kohotus voidaan tehdä usealla eri tavalla: yläluomileikkauksen yhteydessä, suoralla ihon poistolla kulmakarvojen yläpuolelta tai pienillä viilloilla ohimoalueelta. Otsankohotus puolestaan voidaan toteuttaa tähystystekniikalla, jolloin arvet jäävät huomaamattomiksi, tai avoimella leikkauksella hiusrajan alueelta, jolloin voidaan saavuttaa pysyvämpi ja laajempi kohotus koko otsan alueelle.

Toimenpiteiden pysyvyys riippuu valitusta tekniikasta ja potilaan kudostyypistä. Yleisesti ottaen tekniikat, joissa kudoksia irrotetaan ja kiinnitetään tukevasti alustaansa, antavat kestävämmän tuloksen kuin pelkkiin lankaripustuksiin perustuvat menetelmät.

Yläluomileikkaus – piristystä katseeseen ja arkeen

Yläluomileikkaus tuo kasvoille nuorekkuutta ja helpottaa monen potilaan arkea. Leikkauksen jälkeen katse avautuu, ilme piristyy ja otsan jännittämisestä johtuva päänsärky helpottaa. Yläluomileikkaukseen hakeudutaan sekä esteettisistä että toiminnallisista syistä.

Leikkaus suunnitellaan aina yksilöllisesti, huomioiden muun muassa yläluomien ihoylimäärä aste ja sijainti, silmäkuopan rasvan määrä ja sijainti, kulmakarvan asema, potilaan ikä, etninen tausta, sukupuoli ja potilaan odotukset. Otsalihasjännitys voidaan tarvittaessa hoitaa etukäteen botuliinilla, jotta yläluomien todellinen ihoylimäärä voidaan leikkaustilanteessa arvioida luotettavasti.

Yleensä yläluomileikkauksessa ei pyritä poistamaan rasvaa, vaan tukemaan rakenteita ja säilyttämään luonnollinen täyteläisyys. Tarvittaessa rasvaa voidaan myös siirtää silmänympärysalueelle palauttamaan nuorekasta ilmettä.

Oikein valitut toimenpiteet palauttavat kasvoille nuorekkuuden ja pirteyden – ilman keinotekoista ilmettä.

Alaluomileikkaus ja silmänympärysalueen nuorentaminen

Ikääntymisen myötä ihonalaiskudos ohenee ja silmäkuopan reuna korostuu. Samalla silmäkuopan rasva painuu silmänympäryslihasta vasten muodostaen ”silmäpussit”. Alaluomileikkauksessa korjataan tämä pullotus päästämällä rasvaa painumaan silmäkuopan reunan ulkopuolelle.Tarvittaessa poistetaan myös ylimääräistä ihoa. Samalla voidaan tukea ikääntynyttä alaluomea sulkuvajauksen välttämiseksi.

Rasvansiirto on keskeinen osa alaluomileikkausta, sillä se mahdollistaa luonnollisen, pehmeän siirtymän posken ja silmäkuopan reunan välillä. Näin saavutetaan nuorekas ja levännyt ilme.

Toimenpiteiden kokonaisuus ja toipuminen

Plastiikkakirurgi arvioi jokaiselle potilaalle sopivan toimenpidekokonaisuuden yksilöllisesti, huomioiden terveydentilan, kudosten laadun ja ikämuutosten laajuuden. Tavoitteena on aina valita mahdollisimman pieni, mutta tehokas toimenpide, joka vastaa potilaan toiveita ja tuo toivotun muutoksen turvallisesti.

Toipumisaika vaihtelee toimenpiteen laajuudesta riippuen. Toimistotyöhön voi usein palata jo viikon kuluessa, mutta täydelliseen toipumiseen ja fyysisen aktiivisuuden palautumiseen voi kulua 2–6 viikkoa. Leikkaustulokset kestävät yleensä useita vuosia, mutta tulokseen vaikuttavat myös elintavat ja ikääntymiseen liittyvät yksilölliset tekijät.

Lue lisää

Otsan ja kulmakarvojen muotoilu

Ylä ja alaluomileikkaus