Rintojen kohotus imetyksen jälkeen

Kirsi oli miettinyt rintojen suurennusleikkausta jo kahden vuoden ajan. Raskauksien ja imetysten myötä muuttuneet ja volyyminsä menettäneet rinnat kaipasivat täyteläisyyttä ja Kirsi halusi naisellisuutensa takaisin.

Nyt, lasten ollessa jo 4- ja 7-vuotiaita, Kirsi tunsi olevansa valmis operaatioon. Lopullinen päätös syntyi kun Kirsi näki Helsingin Sanomissa ilmoituksen, jossa Sairaala Siluetti etsi opetuspotilaita rinta-aiheiseen lääkäreiden koulutukseen.

”En ollut enää tyytyväinen omaan, muuttuneeseen olemukseeni ja se vaikutti myös itsetuntooni”, Kirsi kertoo, ja sanoo halunneensa operaatioon puhtaasti oman itsensä vuoksi. Kirsi halusi ehdottomasti teettää operaation turvallisessa ja tasokkaassa sairaalassa Suomessa.

Toiveena Kirsillä oli luonnolliset, mutta täyteläiset rinnat. Hän ei halunnut suurta muutosta, vaan oman kauniin vartalonsa takaisin. Operaatiosta Kirsi oli kertonut etukäteen vain lähimmille ystävilleen ja perheelleen.

”Ystäväni olivat aluksi hämmentyneitä, mutta ymmärsivät minua lopulta täysin, kun kuulivat tilanteestani ja tuntemuksistani”, Kirsi sanoo. Äidilleen hän joutui perustelemaan operaatiota pidempään, mutta muutaman päivän pohdinnan ja kyselyn jälkeen äitikin hyväksyi tyttärensä tulevan operaation.

Varsinaista kuppikokotoivetta Kirsillä ei etukäteen ollut, mutta leikkaavalle plastiikkakirurgille Katja Puumaselle hän kertoi haaveilevansa täyteläisestä, naisellisesta ulkomuodosta. Siitä että rintaliivit eivät jäisi löysäksi yläosasta ja vaatteet istuisivat kauniisti.

Kirsin operaatio kesti noin 55 minuuttia

”Heti kun tulin Sairaala Siluettiin, tiesin että olin valinnut juuri oikean, minulle sopivan sairaalan. Henkilökunta oli sydämellistä ja auttavaista, ja kaikki toimi erinomaisesti alusta loppuun. Ilahduin positiivisesti myös siitä, että muutkin opetuspotilaiksi tulevat olivat aivan tavallisia työssä käyviä naisia ja äitejä.”

Operaation jälkeen Kirsi kertoo torkkuneensa heräämössä jonkun aikaa ennen omaan huoneeseen siirtymistä. Kipua hän ei tuntenut juuri lainkaan ja olo oli muutenkin kaikin puolin hyvä, Kirsi muistelee. Ensimmäinen yö meni hyvin puoli-istuma-asentoon säädettävässä sängyssä. Kotiin päästyään Kirsi otti särkylääkettä säännöllisesti kipujen välttämiseksi, kuten sairaalasta oli neuvottu.

”Lepäilin ja yritin ottaa mahdollisimman iisisti, mikä oli haastavaa aktiiviseen elämäntapaan tottuneelle perheenäidille”, Kirsi kertoo. Tukiliivejä hänen tulee käyttää ensimmäisen kuukauden ajan yötä päivää, seuraavan kuukauden ajan vain öisin. Kirsi kertoo turvotuksen alkaneen laskea jo ensimmäisen viikon jälkeen. Vaikka todellinen lopputulos ei olekaan vielä kolmen viikon kuluttua operaatiosta täysin nähtävissä, on Kirsi jo todella tyytyväinen tulokseen.

”Arpi on hämmästyttävän pieni viiva rinnan alapuolella huomaamattomassa kohdassa. Pitämällä ihoteippiä muutamat ensimmäiset kuukaudet, arvesta tulee vieläkin huomaamattomampi.”


Rintaimplantit 330 cc lihaksen alla, 1.5 kk leikkauksesta

Ystävät jotka tiesivät Kirsin operaatiosta ovat antaneet positiivista palautetta. Olleet jopa yllättyneitä luonnollisesta lopputuloksesta.

Vielä Kirsi ei ole päässyt pukeutumaan ihonmyötäisiin vaatteisiin ja täysin nauttimaan lopputuloksesta, mutta on jo innoissaan tulevasta.

”Kun saan taas käyttää tavallisia rintaliivejä tukiliivien sijaan, otan käyttöön hieman avonaisempia puseroita ja toppeja, sekä ihonmyötäisempiä vaatteita”, Kirsi kertoo. Yksi asia mitä hän intohimoisena liikkujana jo odottaa, on kuntosalille ja jumppaan pääseminen. Ja saahan kuntokeskuksissa luvalla pukeutua piukkaan ja niukkaan asuunkin niin, että koko upea lopputulos on nähtävissä.

”Operaatiolla on ollut jo positiivinen vaikutus itsetuntooni. Nyt kun sain rinnat takaisin, tunnen oloni naiselliseksi”, Kirsi kertoo ja odottaa innolla ensi kesää ja bikineihin pukeutumista.

Koko operaation Kirsi kertoo olleen erittäin positiivinen kokemus. Sairaala Siluetin ihana henkilökunta, hyvä ja kotoisa tunnelma sekä osaavat henkilökunta tekivät kaikesta helppoa.

”Olen yllättynyt kuinka vähällä vaivalla selvisin koko operaatiosta. Olin luullut että toipuminen on vaikeampaa, mutta viikon töistä poissaolo riitti ja nyt olen jo takaisin arjen askareissa”, kolme viikkoa sitten leikattu Kirsi kertoo tyytyväisenä.

Mielipiteesi on tärkeää - anna palautetta lukemastasi

Kiitos palautteesta

Asiakkaiden kokemuksia Siluetista