Kasvojen kohotus
Iän myötä kasvojen ihonalaisen kudoksen tilavuus vähenee ja iho menettää vähitellen kimmoisuuttaan. Kasvojenkohotusleikkauksella palautetaan veltostuneiden kasvojen nuorekas ilme. Kasvojenkohotusleikkauksella terminä tarkoitetaan yleensä alakasvojen korjausta. Koko kasvojen korjaus kerralla voi sisältää otsankohotuksen, keskikasvojen kohotuksen sekä alakasvojen ja kaulan kohotusleikkauksen. Nämä kaikki voidaan tehdä myös erillisinä.
Yksilöllinen hoitosuunnitelma
Sairaala Siluetissa plastiikkakirurgi valitsee leikkausmenetelmän yksilöllisesti potilaan mukaan. Kasvojenkohotusleikkauksen suunnittelu alkaa Siluetin plastiikkakirurgin vastaanotolla. Ensikäynnillä keskustellaan toiveista ja odotuksista sekä käydään läpi kaikki toimenpiteeseen liittyvä aina leikkaukseen valmistautumisesta jälkitarkastukseen asti. Ensikäynnillä potilas saa myös yksityiskohtaisen kustannusarvion sekä henkilökohtaisen suunnitelman toimenpiteistä.
Kun leikkauspäätös on tehty, potilaalle varataan leikkausaika hänen toiveidensa mukaisesti. Leikkauspäätöstä edeltää terveystarkastus, sillä mahdolliset sairaudet, vakituinen lääkitys, tupakointitottumukset ja allergiat on otettava leikkausta suunniteltaessa huomioon. Myös esteettisistä syistä tehty leikkaus on kirurginen toimenpide, johon liittyvät samat riskit kuin leikkauksiin yleensä. Plastiikkakirurgi käy leikkaukseen liittyvät riskit läpi potilaan kanssa aina ennen leikkauspäätöstä.
Kaikkiin Siluetissa tehtävien leikkausten hintoihin kuuluvat potilaan tarvitsemat hoitotarvikkeet, ompeleiden poisto, jälkitarkastukset sekä sairaanhoitajan ympärivuorokautinen päivystys.
Milloin kasvojen kohotusleikkaus on tarpeen?
Kasvojen alaosan kudosten löystyminen johtuu osin ihon alaisen kudostilavuuden pienenemisestä iän mukana. Siksi tätä tilaa voidaan hoitaa ihoa tukevin (kiinteyttävät laitehoidot tai kasvojen kohotus) tai kudostilavuutta korjaavin (rasvansiirto tai täyteaineet) toimenpitein. Ikämuutoksen aste vaikuttaa käytettävään menetelmään.
Lieviä muutoksia hoidetaan ihon kimmoisuutta lisäävin laitehoidoin ja kudostilavuuden korjauksin, mutta tietyssä vaiheessa ne eivät enää ole riittäviä vaan tarvitaan leikkaus, jossa kudoksia nostetaan takaisin paikalleen (kasvojen kohotus) ja kasvojen muotoa palautetaan potilaan omien rasvasolujen siirron avulla.
Tavallinen alakasvojen ja kaulan kohotusleikkaus valitaan, kun kasvojen piirteet ovat veltostuneet ja leikkauksella halutaan vaikuttaa kasvojen ja kaulan alueelle. Parhaiten tavallisen kasvojenkohotusleikkauksen tulos näkyy kaulalla ja kasvojen alaosassa leukakulmien seudulla. Joskus on tarpeen käsitellä vain kaulan aluetta, jolloin kaulankohotusleikkaus riittää oikomaan iän mukanaan tuomat kaulapoimut. Keskikasvojen kohotus vaikuttaa poskien alueella ja sitä käytetään, kun posken pehmytkudos on löystynyt ja tämän seurauksena on syntynyt silmäkuopan varjoa suurentava uurre.
Jos iho on löysä myös leuan alla, ei alakasvojen kohotus korjaa sitä riittävästi. Silloin kannattaa samassa yhteydessä tehdä myös kaulan kohotusleikkaus, koska se voidaan suorittaa samasta avauksesta, sitä vähän laajentamalla.
Jos samalla tehdään alaluomien korjausta, on usein mahdollista saada parempi tulos liittämällä toimenpiteeseen keskikasvojen tukeminen ja vapauttaa silmäkuopan rasvaa posken alueelle sidekalvon kautta avaamalla.
Kasvojen yläosan, otsan kohotusleikkaus voidaan tehdä silloin, kun kulmakarvat ovat laskeutuneet yläluomien päälle tai otsassa on poimuisuutta. Toimenpide voidaan tehdä avoimesti tai pienten ihoavausten kautta. Otsan ja kulmakarvojen kohotuksen lievä vaikutus on nähtävissä myös yläluomissa ja nenän kärjen asennon muuttumisessa.
On siis monia hoitomahdollisuuksia, jotka plastiikkakirurgisi osaa parhaiten valita, koska ne riippuvat myös hänen käyttämästään leikkaustekniikasta ja omasta käden jäljestään.
Toipuminen ja sairausloma
Toipuminen riippuu käytetystä leikkausmenetelmästä. Toimenpiteen jälkeen suositellaan viilentävien jääpussien käyttöä kasvojen ja silmien alueella mustelmien ja turvotuksen vähentämiseksi.
Ompeleet poistetaan 5–15 vuorokauden kuluttua leikkauksesta. Ompeleiden poiston jälkeen ei tavallisesti tarvita mitään erityistä jälkihoitoa. Usein potilaalle suositellaan lymfahierontaa, koska ennen ja jälkeen kasvoleikkauksen tehdyn lymfaterapian on todettu aktivoivan ihon toimintoja ja valmistavan ihoa leikkaukseen sekä nopeuttavan sen ennalleen palautumista leikkauksen jälkeen.
Yleensä potilas voi käyttää meikkiä jo muutaman päivän kuluttua leikkauksesta. Leikkauksesta syntyvät arvet minimoimaan oikealla leikkaustekniikalla.
Kasvoleikkauksen jälkeen tarvitaan työn raskaudesta riippuen toipumisaikaa yleensä 3–6 viikkoa. Esteettinen hoito ei yleensä oikeuta viralliseen, työnantajan hyväksymään sairauslomaan. Kasvojen turvotus ja mahdolliset mustelmat häviävät viimeistään kuukauden kuluttua, mutta leikatun alueen iholla voi olla tunnottomia kohtia vielä jopa puoli vuotta. Kasvojen kohotuksen lopullinen tulos alkaa olla näkyvissä muutaman kuukauden kuluttua leikkauksesta, vaikka arvet saattavat vielä punoittaa. Punoitus häviää noin puolessa vuodessa.
Kasvojen kohotusleikkaus hinnasto
Kasvojen ikämuutosten korjauskustannukset riippuvat toimenpiteen laajuudesta ja käytetystä anestesiasta. Vastaanotolla annetaan tarkka kustannusarvio suunnitellusta hoidosta.
Kaikkiin Siluetissa tehtäviin leikkauksiin kuuluu asiakkaan tarvitsemat hoitotarvikkeet, ompeleiden poisto, jälkitarkastukset sekä sairaanhoitajan ympärivuorokautinen päivystys.
Hinnat alkaen.
Hinnaston alkaen hinnat ovat Siluetti Peruutushintoja.
- Siluetti Peruutus -hinta: -20 % alennus leikkauksen kokonaishinnasta, jos potilaalle sopii Siluetin ehdottama peruutusaika leikkauspäiväksi. Peruutusaikojen tarjonta vaihtelee varaustilanteen mukaan.
Siluettisopimus - osamaksumahdollisuus
Sairaala Siluetista on saatavilla myös Siluettisopimus, joka mahdollistaa leikkauksen maksamisen kuukausimaksulla. Lue lisää